torstai 19. marraskuuta 2015

Blogini tarina

Mikä on blogini tarina? Kyllä tämän blogin tarina on hetket elämäni eri vaiheista niin kauan kuin jatkan blogini kirjoittelua.Viime aikoina on ollut niin kiireistä koulun ja töiden takia etten ole ehtinyt juurikaan istumaan koneen ääressä mutta välillä vähän vähemmän postauksia ja toisinaan sitten enemmän en ota ressiä :)

 
 
Aluksihan kuvittelin pitäväni päiväkirja tyylisesti tätä blogiani johoon kerään reseptejä ja tekemiäni sisustelujuttujani mutta ruvettuani seuraamaan teidän muiden ihania blogeja, löysin tästä kokonaan uuden mailman ja blogistani on tullut minulle todella rakas harrastus <3
Blogin nimen miettiminen olikin hieman haasteellinen, sillä tähtifanina halusin jonkun tähtiin suuntaavan nimen, mietin suomenkielistäkin nimeä mutta sitten rakas husbandokseni ehdotti HAPPYSTARHOME eli vapaasti suomennettuna onnellisentähden koti <3
Ja nyt reilun vuoden verran tällä nimellä blogia kirjoittaneena tämä nimi on just passeli <3
 
 
Aluksi ajattelin rajata blogin kirjoittelua sisustukseen ja ideoiden havainnointiin, mutta en kokenut sitä omakseni ja olenkin nyt kirjoitellut blogiini elämästäni pääpiirteittäin ja esitellyt omat rakkaat perheenjäseneni <3 On jotenkin helpompaa kirjoittaa kun teille lukijoilleni on tullut kerrottua omasta perheestäni hieman.Ja omat perheenjäseneni ovatkin olleet hyvin kannustavia blogin perustamisen aikoihin ja tätä blogia kirjoittaessa <3 Meinasin olla sellainen jänishousu etten uskalla....
 
 
Blogini on mielestäni edelleen "raakile"/keskeneräinen, ehkä se tulee olemaan sitä aina <3 En ainakaan tällä hetkellä osaa ottaa vielä hienoja kuvia ja tekstinkäsittelytaitoni ja tekstintuottaminen on just niin mua ja eikös se olekin toisaalta just parasta, mä oon mä <3En esitä mitään, olen ihan oma itseni!Olen oivaltanut elämäni aikana itsestäni paljon asioita ja ymmärtänyt että vaikka olenkin tehnyt elämäni aikana virheitä niin minä itse en ole virhe <3Olen ainutlaatuinen <3Itsetutkiskelua tulee aika ajoin tehtyä ja nämä pohdinnat ovat aukaisseet silmäni...vaikka maailmalla myllertää ja tapahtuu kauheuksia kaiken aikaa niin oma elämäni on mallillaan, olen onnellinen<3 Onnellisuus on minulle iso asia!!!
 
 
Olen onnellisesti naimisissa, rakas husbandokseni on minun sydämeni sulattanut ja vienyt sen kokonaan 7v sitten ja edelleen sydämeni läpättää vain hänelle <3 Toisaalta tämänkin on välillä niin pelottavaa että on näin hyvä olo, mutta olen oppinut että minäkin olen onneni ansainnut ja haluan olla onnellinen <3 Rakkaat teinari lapset ovat elämäni ihanuuksia myös <3
 
Blogiin tahdon kirjoitella hyvän mielen postauksia omaan Elinamaiseen tyyliin <3 joten HAPPYSTARHOMEn sivulla on tiedossa höpöttelyäni, elämää meidän perheen tapaan, sisustelua, huonekalujen siirtelyä ja ruuanlaittoa jatkossakin <3
 
 
 
 
Kiitos ASKELEITA blogin Suville tästä ihanasta blogini tarina haasteesta <3 Tämän haasteen voitte te muutkin Napata tästä, olisi mukava lukea teidän muidenkin blogien tarinoita <3
 
IHANAISTA TORSTAI ILTAA JA MUKAVAA TULEVAA VIIKONLOPPUA <3
 
 
~~HAPPYSTARHOMEN ELINA ~~

42 kommenttia:

  1. Hei! Sinulla on todella aito blogi! Jatka samaan malliin. Kirjoituksiasi on kiva lukea. Hyvää viikonloppua! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentistasi ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  2. Ihana postaus! Teksti kuvastaa kyllä sua hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kuvastaa no hyvä juttu ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  3. Liikuttavan ihana postaus ja se miten kirjoitit onnellisuudesta ja oivalluksistasi. Olet kultaa! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jenna ihanuus ❤️ Mä liikutuin sun kauniista sanoista, kiitos ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  4. Voi miten ihana postaus! <3 Kauniisti kirjoitettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogini tarina on tälläinen tähän mennessä ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  5. Tänne on aina kiva tulla vaikka välillä ei kerkeä blogeja lukemaan ja kommentoimaan.. Tekstejäsi on helppo lukea ja huomaa että ne tulee aidosti sydämestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla ❤️ Tervetuloa uudelleen ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  6. Lämminhenkinen blogisi tarina ♥~♥
    ♥ Mukavaa viikonloppua Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  7. Blogisi on täydellinen juuri tällaisena :) Todellinen tähtiblogi ;) Aito ja välittävä. Ne sanat tulevat mieleen sinusta ja blogistasi. Ilo olla lukija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on mun tähtihetkiä ❤️ Kaunia kiitos kauniista sanoistasi ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  8. Kiva tarina blogistasi! Blogisi on ihanan kirjoittajan ihana blogi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤️Hymyssä suin alkaa viikonloppu näitä ihania kommentteja lukiessa ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  9. Oli tosi kiva lukea postaus. Minäkin aikoinaan ajattelin vain vähän kirjoitella jotain pientä, mutta sitten bloggaus veikin mennessään. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä blogin kirjoittelu ja muiden ihaien blogien lukemisen myötä tämä tosiaan vie mennessään ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  10. Blogi muuttuu ja kehittyy. Ei taida olla koskaan valmis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi olla ihan hyvä ettei blogi taidakkaan koskaan olla kokonaan valmis voisi olla että loppuisi kirjoitusinto ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  11. Ihana postaus ja blogi on juurikin lämminhenkinen ja aito. Onko blogi koskaan valmis, luulen ettei, itse ainakin huomaan muuttuvani, blogi samoin. Mutta kivaa pikku puuhastelua blogin ympärillä ja ihania uusia tuttavuuksia tuo tullessaan. Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin perustus on ollut ihan huippujuttu minulle ❤️ Mä niin tykkään ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  12. Kiva postaus! On aina kiva lukea tarinaa blogin synnystä :) Sinulla on ihana, elämänmakuinen blogi, jatka samaan malliin <3

    Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin tarinaa oli mukava kirjoittaakin ❤️ Omaan tyyliin kun kirjoittelee eikä ressaa ni se on kyl parasta ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  13. ♥ihana postaus ja ihana on blogikin!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  14. Viisaita sanoja ja sydäntä, hyvä Elina!<3
    Mukavaa viikonloppua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus munkin suusta tulee jotakin viisasta ;) ❤️ Ensilumi on yön aikana satanut, kaunista nyt ulkona ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  15. Ihana kirjoitus! <3 Sinun blogia on mukava seurata juurikin tuon aitoutesi vuoksi. Itse tykkään, kun blogissa on muutakin kuin vain sisustusta, tavallista arkista ja välillä juhlavampaakin elämää. Ja niinhän se on, että blogi kasvaa hiljalleen kirjoittajansa mukana. Bloggaaminen on jatkuvaa uuden oppimista itsestä, koneen käytöstä ja elämästä muutenkin. Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ❤️ Näinhän se menee että blogi elää elämässä mukana aina todennäköisesti ❤️ Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  16. Sulla on ihanan onnellinen blogi ja kauniita kuvia, Täällä käyn mielelläni ja yleensä poistun hymy huulilla tähtisateesta nauttien <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️Tähdet taitaa seurata aina jollakin tavalla mukana elämässäni ja ehdottomasti blogissa, vaikka viime aikoina olen katsellut muitakin kuoseja kuin vain tähtiä....hmmm :) Ihanaa sunnuntaita ❤️

      Poista
  17. Ihana postaus ja kiva lukea sun lämminhenkisen blogisi tarina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ja kumarran ❤️ Ihanaa sunnuntaita ❤️

      Poista
  18. Mukava tarina;) Ja luulen, että varmasti jokaista hieman jännittää blogin aloitus, sen eetteriin laittaminen;) Mutta blogistaniassa on hämmästyttävän ystävällisiä ihmisiä.Se on minusta ihana asia, että ihmiset on ystävällisiä toisilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä blogin aloitus jännitti kovasti ja välillä edelleen mutta en ota paineita tai yritän olla ottamatta ❤️ Ihanaa sunnuntaita ❤️

      Poista
  19. Sulla on mukava hyvänmielen blogi! Kiitos siitä, Elina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Hyvää mieltä on ilo jakaa teille ❤️Rentoa sunnuntai iltaa ❤️

      Poista
  20. Ihana kun tartuit haasteeseen ♥. Sinulla on kyllä tosiaan aito hyvänmielen blogi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta haasteesta ❤️ Ja kommentistasi ❤️ Mukavaa sunnuntai iltaa❤️

      Poista
  21. Tässä sinun blogissa on ehdottomasti parasta juuri tuo aitous.. ja se onnellisuus ja tyytyväisyys elämään joka teksteistä tulee läpi! <3 Sinulla on arvot kunnossa, koti ja perhe,ystävät tärkeitä ja osaat nauttia täysin siemauksin elämästä...Olet Täyttä Kultaa!! Tämä blogin pito on niiiiiiin sun juttu...hieno että sen aloitit!! Tämän blogin lukemisesta tulee aina hyvällä tuulelle...jaat sellaista iloisuutta ja intoa elämään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämäni on opettanut että pitää nauttia siitä ❤️ Ja olenkin löytänyt onnen ja sellaisen tasapainoisen elämän nyt, näin on hyvä jatkaa ❤️ Mukavaa maanantaita siskoseni ❤️

      Poista

Hei mukavaa kun löysit blogiin, tervetuloa uudestaan pian <3