Blogini seuraajat&lukijat ✨

Tietoja minusta

Oma valokuva
Blogin ääressä hääräilee 40 v positiivinen, elämänintoa täynnä oleva vaimo ihanalle miehelle ja äiti kahdelle teini ikäiselle lapselle⭐️ Tervetuloa mukaan ⭐️ ~~ Happystarhome emäntä Elina~~⭐️

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Mukava viikonloppu loppumaisillaan

Paljon on taas viikonloppuna ehtinyt tapahtumaan :) Nää viikonloput on sit mukavia kun mulla ne on yleensä aina vapaita!Perjantai iltana oltiin tekemässä lattiaa Lahdessa sillä rakas husbandos kavereidensa kanssa on perustanut sinne juuri heille yksityissalin snookerin peluuta varten, hienoa "pojat" <3 mukavia peli hetkiä kaikille <3


Lauantaiksi olimme sopineet siskoni Päivikin ja meidän yhteisten kavereiden kanssa Lahteen treffit kävimme ensin porukalla syömässä Santa Fessä :)


Mun suosikki on siellä nykyään tälläinen avotortilla :) Tässä on broileria,sinihomejuustoa salaattia ja tuo juustokastike on tosi hyvää :)


Ruokailun jälkeen kävimme hakemassa makuunista leffamakeisia ja ei muuta kuin elokuviin :)
Olihan tuo sellainen leffa missä tuli naurettua,välillä vähä hävettikin kun tuntui että oma nauru kuuluu niin selvästi ;)


Mä oon jotenkin niin iloisen onnellinen elämästä tällä hetkellä, olen saanut energiaa ja elämäniloa takaisin,on nimittäin näiden työ ja opiskelukiireiden takia ollut aika vähissä :)Ja miten sitä on unohtanut nauttia ihan jostakin pienestäkin asiasta.Välillä sitä kuvittelee että elämässä pitäisi olla jotakin hienoa,ylellistä tai superia että voisi olla onnellinen mutta kyllä sen onnen ja rakkauden tuo pienet rakkaudenosoitukset ja välittämisen näyttäminen rakkailleen <3


Mä ajattelin aamulla kun herättiin että tänään onkin laiska sunnuntai ja ei tehtäis yhtään mitään,ladattaisiin vain akkuja kotosalla mutta nyt on jo ilta ja huomaan että olemme tehneet koko päivän erilaisia kotitöitä ja kävimme hakemassa Veera neitokaisenkin kaveriltaan kotiin ja Ville poikakin äsken kotiutui isältään kotiin jo :) Mukava viikonloppu onkin hyvä nyt lopettaa kynttilöiden loisteeseen,takan lämpöön ja jos vielä saunassakin kävisi rentoutumassa...Veera tuossa huikkasikin äsken että onko meillä juoksevaa hunajaa sillä haluaa kokeilla jotakin hiusnaamiota kun menee saunaan joten lähdempä katselemaan keittiöstä aineksia jos vaikka tytär tekisi minullekin tuollaisen naamion <3

LEPPOISAA SUNNUNTAI ILTAA <3


HAPPYSTARHOME


21 kommenttia:

  1. Teillä on ollut ihanan kuuloinen viikonloppu <3
    Kyllä se onnellisuus tulee juuri niin kuin sanot <3
    Hyvää sunnuntai-illan jatkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava viikonloppu ❤️ Onnellisuus taitaa olla pitkälti itsestään kiinni ❤️Kivaa maanantai iltaa ❤️

      Poista
  2. Herkuteltu on sielläkin! Mukavalta kuullostaa viikonloppunne!
    Eikö vaan elämä olekin ihanaa! Ne pienet jutut...
    Leppoisaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppuisin tulee herkuteltua välillä 😋 Pienet asiat onkin niitä tärkeitä ❤️Mukavaa maanantai iltaa ❤️

      Poista
  3. Ihanan kuuloinen viikonloppu. Mukavaa alkavaa viikkoa myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava viikonloppu ❤️Kivaa maanantai iltaa ❤️

      Poista
  4. Mukavan kuuloinen viikonloppu teillä ♥
    Minäkin tykkään, että pienistä asioista se onni koostuu ♥
    Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle Elina ~♥~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava viikonloppu takana ja kiva viikko alkanut ❤️Hyvää yötä 💕

      Poista
  5. Sinulla näyttää olleen aivan ihana viikonloppu, osaat myös nauttia "hetkestä tästä" Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonloppuna nautin kyllä ❤️Mukavaa uutta viikkoa 💕

      Poista
  6. Siitä onkin pari vuotta, kun itse olen käynyt Santa Fessä. Hyvä ruokapaikka ja pitääkin muistaa testata tuota sinun lemppariasi. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan,oli hyvää 😋Kivaa maanantai iltaa 😀

      Poista
  7. Kivan kuuloinen viikonloppu ollut teillä.
    Pienen pienistä asioista se paras arki koostuu. Sen kun muistaa niin onnellista on arki.
    Oikein hyvää alkanutta uutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki on sitä onnea ❤️Mukavaa maanantai iltaa 💕

      Poista
  8. Jösses tuo avotortilla näyttää hyvältä ja Luokkakokous 2 on ehdottomasti zekattava. Mukavalta kuulostaa viikonloppunne ja toivotan yhtä mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä maistamassa 😋Ja ei tuo leffakaan hullumpi ollut 😀Mukavaa uutta viikkoa 💕

      Poista
  9. Tervehdys taas tännekkin ♥ Kurkkukipeänä oli vihdoin aikaa tulla blogimaailmaan muidenkin koteihin, kun on pitkälti vaan tullut piipahdettua omassa hätäiseen. Ihana lumisade näkymä tällä hetkellä makuuhuoneen ikkunasta, kyllä on pitkästä aikaa tervetullutta vanhan aikainen joulun odotus lumisine kinoksineen ja pikku pakkasineen, vai tykkäätkö? Mutta sinulle ihanaa loppuviikkoa ja tunnelmallista joulun odotusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa <3 Pikaista paranemista sinulle <3 Tykkään lumesta,talvesta :) vaikka kylmyyttä inhoankin,ainainen vilukissa olen :) Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  10. Herkullisen näköinen tortilla. Nousi ihan vesi kielelle. Tuo leffa pitäis käydä katsomassa. Välillä on kiva ottaa vähän rennommin ja tehdä jotain jos huvittaa. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tortilla oli kyllä hyvää :) Eilenkin aloitin rentoilemalla viikonlopun ja tänään samalla fiiliksellä jatkan :) Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  11. Voi kiitos teille seurasta oli aivan loistomahtavaleffareissu♥ Musta on niin ihanaa, kun olette niin onnellisia yhdessä ja nautitte pienistäkin asioista...ja se hulluttelu,ei siinä omakaan naama pysy mitenkään vakavana kun sitä seuraa:)) Olette luodut toisillenne♥

    VastaaPoista

Hei mukavaa kun löysit blogiin, tervetuloa uudestaan pian <3