✨ Tervetuloa blogini pariin, täällä kirjoittelee meidän perheen elämästä leppoisaan tyyliin 40v elämän iloa ja intoa täynnä oleva Elina joka on kahdelle ihanalle teini iässä olevalle lapselle äiti ❤️ Ja on minulla rakas husbandoskin jonka kanssa olen naimisissa ❤️✨ Onnekas on hän joka löytää pienistä arjen asioista jotain suurta ❤️

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Hyvän kesän toivotus

Hei tulin toivottamaan kaikille sinne ruutujen toiselle puolelle lämpöistä&leppoisaa&ihanaa kesää sillä blogini jää nyt tauolle <3 Kiitos ihanista kommenteista ja teistä ihanista lukijoistani onkin tullut yksi voimavarani elämässäni <3 Teistä jokaisesta niin iloinen ja kiitollinen olen <3 Kiitos teille <3

          nauti uusia perunoita ja voita,
          mansikoita ja makkaroita.
          Tee saunaan tuore vasta,
          varpaat veteen kasta.
          Hakkaa liiteriin halkoja,
          oio nurmikolla jalkoja.
          Ihastele poutapilviä,
          siristele auringossa silmiä.
          Haista kesän tuoksut,
          unohda turhat juoksut.
          Muista paljon lekotella,
          laiturilla elämää hekotella.
          Mieti kivoja juttuja,
          tapaa ystäviä ja tuttuja.
          Älä murehdi ötököitä,
          vietä rauhallisia kesäöitä!!!


     



<3 HAPPYSTARHOME <3

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Päivät vaan vilistää ohi

Miten musta tuntuu että nyt kesällä on vuorokausi lyhyempi kuin muina vuodenaikoina :) Kaikkea puuhaa on mutta ei tunnu iltaisin töiden jälkeen mitään ehtiä juurikaan tekemään vai onkohan liian monta ideaa nyt samaan aikaan ;) Täällä lapset ovat nauttineet lomastaan ja me vanhemmat on tehty töitä, minäkin koittanut pysyä "ruodussa" ruokavalion kanssa mutta kyllä nyt kesällä tekee vaikeaa kun mieli tekisi niin kovasti grilliruokaa,pizzaa ja vaikka kebabia...karkista puhumattakaan :)



Kyllä noita  husbandoksen eväitä laittaessa tuli mieleen et miten voikin olla niin työn takana saada kiloja pois mutta vastaavasti lisäkiloja saa helposti...ruokavaliolla on niin iso merkitys ja sillä tosiaan mitä suuhunsa pistää ja kuinka usein päivän aikana !




Töissä on mukavaa kun hieman rennompaa näin kesäaikaan ja mietteet ovatkin jo käyneet tulevassa syksyssä ja uudessa toimintakaudessa,mutta turhia paineita enkä stressiä ota syksyn kuvioista vaikka työrintamalla muutoksia onkin tulossa ❤️


Tänään töiden jälkeen mua olikin kotisohvalla odottamassa nää rakkaat ❤️Suunnistettiin Lahden Karismaan lasten kaa shoppailemaan siksi aikaa kun husbandos kävi tekemässä autoremppaa, hyvä työnjako musta ❤️Lasten kanssa shoppailu on niin mukavaa kun tietävät niin tarkkaan mitä haluavat ja äitihän osti kesäloman kunniaksi ❤️


Nyt on taas tämä päivä kääntynyt jo iltaan ja on kömmittävä tuon husbandoksen viereen höyhensaarille hetkeksi että huomenna taas jaksaa lähteä aamuvarhain töihin ja jatkaa touhuiluja töiden jälkeen ❤️


KAUNIITA UNIA OMAN KULLAN KUVIA ❤️


✨ Happystarhomen Elina ✨


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

My cafe latte ja hyvää huomenta

Tänä aamuna ajattelin hemmotella itseäni aamukahvilla ja niinpä teinkin suosikki kahviani cafe lattea  :)



Ensin keitin eilen ostamastani Starbucksin kahvista vahvempaa kahvia pannullisen ;)


sitten lämmitin maitoa(harmistus kun ei ollut kermaa tai edes sinistä maitoa, rasvaton maito vain mutta onnistuu silläkin) ja vaahdotin lämpöisen maidon tällä Ikeasta ostetulla maidonvaahdottimella, tätä on pakko suositella nimittäin ei kovin montaa euroa maksa on muuten kätevä :)


Lahden Tigerista löysin kerran tälläiset kivat muotit joista saa mukavia kuvioita kahvin päälle, nyt ei ollut suklaahippuja niin oli laitettava kaakaojauhetta hieman päälle :)





AAMUKAHVI- päivän paras hetki <3



AURINKOISTA SUNNUNTAITA JA HYVÄÄ HUOMENTA <3

HAPPYSTARHOME




lauantai 11. kesäkuuta 2016

Näin kävi viime torstaina

Minulla oli lyhyt työpäivä ja olin puhellut ääneen edellisenä päivänä että sitten voisimme siivota kun tulen kotii töistä jo puolen päivän aikaan :)
Hieman hymyilytti sillä husbandos rupesi melkein heti kotiin mentyäni vaihtamaan työvaatteitaan päälle ja lähtikin vasta sitten töihin, Ville oli kaverillaan hakemassa polkupyöräänsä jonka oli edellisenä päivänä sinne jättänyt ja Veerakin oli tulossa kaveriltaan kovaa vauhtia kotiin mutta voih kun polkupyörästä irtosi ketjut ja matkahan sitten kestikin ;) Öö olikohan nää jotenkin oikeita syitä vain olikohan jotain keksittyä ettei tarviis siivota :) <3






No kaikki ketkä minut tuntee niin tietää että minä olen ihminen joka tykkää kun on siistiä ympärillä ja tavarat paikoillaan ja ei se sitä tarkoita etteikö meilläkin oli sotkuista ja elämän tuomaa pölyä mutta  tykkään kyllä vaikka kerran viikossa siivota ja nyt noita lattioita saakin imuroida ja moppailla kun jokaisesta ovesta kuljetaan sisään ja ulos :)




Hei meillä on kaikkien makuuhuoneissa nyt parisängyt ja on muuten ihanaa kun lapsilla on yövieraita niin ei tarvitse enää viritellä jokaiseen nurkkaan patjoja vaan voi pedata kaverille pedin lasten viereen ;) 
Huomenna mulla onkin päivä vapaata, sitä niin sanottua omaa aikaa sillä husbandos lähtee aamuyöstä töihin ja lapset ovat isällään tämän viikonlopun ja tulevat vasta huomenna illalla joten mulla on siis käty=kämppä tyhjä kuten lapset aina asian ilmaisee ehkä mä teen jotain maalailu puuhia sillä mä oon löytänyt valkoisen värin sisustusväriksi ja nyt tekisi mieli sutia ihan kaikki valkoiseksi ;)Täytyy toppuutella itseään :) Ja ei ehkä tekis pahaa kyl huomen vaan ollakin ;) Ihan kuin mä osaisin ;)




MUKAVAA LAUANTAI ILTAA JA LEPPOISAA SUNNUNTAITA <3

HAPPYSTARHOME

torstai 9. kesäkuuta 2016

Kasvihuone vanhoista ikkunoista

napsin jo kuvia kasvihuoneen rakentelusta ja nyt ajattelin laittaa kuvapläjäyksen siitä tänne blogin puolelle ❤️ Kuten jo kirjoittelinkin aikaisemmin täällä blogissa niin rakas husbandokseni ei ollut ensin kovinkaan innokas rakentamaan tätä kasvihuonetta, ja vaikeutta teki kun nuo kaikki ikkunat olivat melkein eri kokoa mutta husbandoksen päättäväisyys ja sitkeys palkittiin ja kun yhdessä mietittiin mikä ikkuna laitetaankin mihinkin niin kyllä tämä näyttää ihan kasvihuoneelta ja minun kasvien kasvatus ja hoitotaidoille juuri sopivan kokoinen :)



Tässä kohtaa rakentelu tuntui kovinkin työläältä ja husbandos olikin sitä mieltä että siitä tulee ihan hökkerö ja kun olimme ensin ajatellut kasvihuonetta ihan eri paikkaan niin aiheutti ensin mietintää että mihin me sitten sijoitammekaan huoneen kun ajateltu paikka ei sopinutkaan...












Noihin väleihin laitetaan vielä muovit kun ei tuon kokoisia ja näköisiä ikkunoita ole ja oveksi tulee pleksiheiluriovi :) 

Mutta nyt kasvihuone loppu silausta vaille valmis ja minä pääsen kohta laittamaan sinne mullat ja sitten suunnistankin kauppaan ostamaan ainakin valmiita yrttien taimia ja ehkä amppelitomaatinkin voisin ostaa, tänä kesänä ei ehdi enää kovin paljoa siellä mitään kasvattamaan mutta ensi keväänä sitten yritän varmasti esikasvatella kaikkea kivaa sinne ❤️








Ja nyt kun katsoin tuota kasvihuonetta ni eikös tohon ikkunaan voisikin jouluksi laittaa tähtivalot 😊

Tänään on ollut niin hurja tuuli ulkona että töiden jälkeen olen pysytellyt ilomielin sisätiloissa ja tulipas tehtyä reipas kodin siivous ❤️

Mukavaa loppuviikkoa ja mitäs teillä on viikonlopun suunnitelmia?

✨ Happystarhome ✨

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Terassilla nyt

Hei takaterassia on tullut tehtyä ja kasvihuonetta on rakas husbandos kasannut, täytyykin siitä napsia myös tässä kuvia kun ennätän ❤️ On muuten hieno vaikka onkin vanhoista ikkunoista tehty ja jämä laudoista ❤️
Mutta terassilla on tapahtunut myös kummia vielä en kuvaillut kaikkea mutta pari kuvaa jo olen sieltä napsinut ja nyt en niitä enempää malta olla tänne blogiin laittamatta....Tästä linkistä pääset näkemään miltä Näytti  TAKATERASSI ennen, hieman on nyt jo muutosta tullut nimittäin olemme rakentaneet kuormalavoista kulmasohvan ❤️ Vielä tuo sohva vaatii todella paljon tyynyjä mutta luulen että tästä tulee tämän kesän suosikkipaikka kaikille meidän perheen jäsenille 😊




Ja huomaatteko minkä olen saanut sohvalle kaveriksi, tuon puukelapöydän ❤️ Monta vuotta olen siitä haaveillut ja olinpa aika ällikällä lyöty kun kerran tässä keväällä töissä puhelimeen tuli viesti rakkaalta husbandokselta että katso mitä löysin :) Kuva oli tuosta kelasta jonka oli ottanut rekkansa hyttiin kyytiin kun oli eräässä firmassa ollut asiakaskäynnillä ja sattunut kysymään mistä noita saa kun hänen vaimonsa tulisi äärettömän iloiseksi tuollaisesta niin kaveripa olikin sanonut että tuosta saat yhden matkaasi ❤️



Tässä pieni häivähdys tulevasta uusitusta terassistamme, mä tykkään siitä jo nyt kovasti vaikka vielä sieltä puuttuu kaikkea pientä mut seuraavaan postaukseen saankin sit varmaan jo kuvailtua kaikkialta terassia ❤️

Ja en tiedä mistä johtuu mutta nyt on niin paljon kaikkea ideaa että illat menee ihanasti näiden parissa touhuillessa 😊 


Kivaa kesäkuun tiistai iltaa just sulle ❤️

✨ Happystarhomen Elina ✨



keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Hip hei kesäkuu

Toukokuu meni ja kesäkuu alkoi...se on kesä nyt ❤️Ihanaa nämä kesäiset hellepäivät ja auringonpaiste ❤️Saa hymyn huulille heti aamusta ja energisyys lisääntyy vaikka hikikarpalot onkin otsalla heti kun jotakin tekee :)





Ihana istua takapihalla ja nauttia lämmöstä ja takapihan "elämästä" oravanpoikaset kilpasilla puissa,linnut laulaa kauniisti,hyttyset inisee korvassa ja tuulen tuiverrus vilvoittaa poskipäitä ❤️
Tervetuloa kesäkuu ❤️

✨ Happystarhome Elina ✨