Blogini seuraajat&lukijat ✨

Tietoja minusta

Oma valokuva
Blogin ääressä hääräilee 40 v positiivinen, elämänintoa täynnä oleva vaimo ihanalle miehelle ja äiti kahdelle teini ikäiselle lapselle⭐️ Tervetuloa mukaan ⭐️ ~~ Happystarhome emäntä Elina~~⭐️

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa

Viikonloppuna tosiaan juhlittiin kahden rakkaan ystävän 40v juhlia siis erikseen, ensin lauantaina suunnistimme parhaan kaverini 40v juhliin ja itse asiassa nämä juhlat olivatkin myös valmistumisjuhlat sillä kaverini on opiskelut ja jatkaa vieläkin  opiskeluja 💕ONNEA RAKAS YSTÄVÄNI 💕Pakko laittaa kakusta kuvaa sillä tää oli niin hieno ja hyvää 😋kuten kaikki muutkin tarjoilut 😀KIITOS 💖



Ja kun olimme rakkaan husbandoksen kanssa nauttineet kahvia ja synttäriherkkuja tuolla ystäväni kotona suuntasimme kohti Lahden keskustaa ja siellä meidän piti käydä syömässä Santa Fessä mutta olimme niin ähkyinä että passasimme ravintolareissun ja kävimme kaupassa hakemassa seuraavalle synttärisankarille lahjan kylkeen vielä kortin ja sitten yksi kaverimme tulikin hakemaan meitä juhliin 💖Juhlimme seuraavaa 40v synttärisankaria koko illan saunoen, herkutellen,snookerin MM-kisoja katsellen ja hieman aikuistenjuomaa maistellen  💖Onnea rakas ystävämme 💖Kiitos juhlista 💖 Ihana päivä&ilta oli viettää rakkaan husbandokseni kanssa ja kaikkien ihanien ystävien ympäröimänä joka saikin minut illan aikana herkistelemään ja taas toteamaan että miten elämässäni on kaikki hyvin tässä ja nyt 💞Tää 40v on just hyvä ikä 💖



Ensi kesälle suunnittelimme tällä kaveriporukalla jotakin mukavaa illanistujais teemaa, ja  tässä seurassa ei taatusti tule olemaan hiljaista ja tylsää 😉😂😀

Seuraavat 40v juhlat onkin sitten tuon rakkaan husbandokseni juhlat toukokuun lopussa, iiks meillä on vielä 35 päivää jäljellä lähtöön....NEW YORKIIN 🗽

Nyt käynnistyi huhtikuun viimeinen viikko ja katseet kohti vappua, mitä suunnitelmia sinulla on vapuksi?Me emme ole suunnitelleet muuta kuin ehkä sään salliessa voisimme grillata kesän ekat hyvät pihvit&makkarat 😋😀


AURINKOISTA ALKANUTTA VIIKKOA 💖


⭐ HAPPYSTARHOME ⭐

27 kommenttia:

  1. Meillä on aika perinteinen vappu täällä Turussa ollaan. Lakitus, vähän skumppaa ja pari siskoani perheineen mukana. Osa majoittui meillä ja maanantaina mennään yhdessä piknikille :-)

    Ihana tuo kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuullostaa teidän vapun suunnitelmat <3 Ihanaa alkanutta viikkoa <3

      Poista
  2. Vappuaattona voisi syödä hyvin ja olla muutenkin rennosti. Vappupäivän olenkin sitten töissä ;)
    Kivaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa mukavalta tuo rentoilu ja herkuttelu vappuaattona :) Täällä varmaan saman suuntaista vapun viettoa :) Ihania kevätpäiviä sinne <3

      Poista
  3. Kivan kuuloisia juhlia ja hauska kakku ☺
    Wappua vietämme meillä ystävien seurassa ☺ hyvää ruokaa ja ehkä vähän juomaakin ☺
    Mukavaa viikkoa Sinulle Elina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan mahtavat molemmat 40v juhlat <3 Kivaa vapun odotusta sinne päin <3

      Poista
  4. Ihania juhlia olette viettäneet! Ystävät ovat elämän suola. Voi että, teillä on mitä odottaa!
    Vapuksi ehkä ystävien luo Poriin!
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät on tosiaan elämän suola <3 Aamukampa on jo tehty reissua varten ;) Kivaa vapun odotusta <3

      Poista
  5. Ystävistä kannattaa pitää kiinni. Matka on jo sitten kohta! Teillä ja meillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aidoista ja oikeista ystävistä mielellään pitää kiinni <3 Lomakuumetta alkaa pukkaamaan kun tajuaa että matka tosiaan lähestyy ;)

      Poista
    2. Hyvät ystävät ovat elämän kultahippuja.. teillä näyttää olevan aivan ihana reissu tulossa, paljon onnea! Mukavaa alkavaa viikkoa teille!

      Poista
    3. Ystävät todellakin ovat kultahippuja ❤️❤️❤️Minua jo jännittää tuo reissu 😉✈️ Ihanaa tiistai aamua 😍

      Poista
  6. Iiks New York kutsuu ja arvaa minne syöksyisin ensimmäisenä, no hih Disney Storeen. Tänään sattumoisin instailinkin Nykistä ostamastani kahvipurkista. :) Voi tuota kakkua, kuola valuu täällä.

    Muiskuja uuteen viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä muistaa tuo kauppa :) <3 Kakku oli niin hyvää ja hienosti koristeltu ;) Ihquu vappuviikkoa <3

      Poista
  7. Teillä on ollut ihanat juhlat.
    Upea kakku!
    Meillä vietetään vappuna nuoremman tyttären synttäreitä.
    Ja ehkä grillataan, jos sää sallii.
    Oikeen hyvää tiistaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuullostaa teidän vappu suunnitelma :) Täälläkin ehkä grillausta ja lasten toive jos ovat kotona että tehdään suklaafonduu ilta ;)

      Poista
  8. Juhlat ovat mukavia aina välillä. Kiva kakku, hieno idea.
    Katsotaan vielä mitä vappuna teemme, riippuu ilmoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat on mukavia arjen ilostuttajia :) Noita synttärikakkuja oli ihana ihastella :) Säätiedoitus lupaa tänne ainakin tällä hetkellä vapuksi huonoa ilmaa kuten aina vappuna :(

      Poista
  9. Tuntuu, että se oli ihan vasta, kun täytin 40, ja sinä vuonnahan niitä juhlia riitti!:) Tänä kesänä tulee kuitenkin jo 45 täyteen, aika rientää! Juhlat on aina niin ihania, kun joku vain viitsii järjestää. Se on sellaista tankkausta arkeen.:)
    Mitään erikoisia vappusuunnitelmia meillä ei ole, mutta toivotaan nyt, että edes vähän lämpenis. Kylmyys alkaa riittää...

    Kivaa viikkoa, kohtahan se taas on puolessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne vuodet vaan menevät :) Nyt tuntuu tosiaan juhlavuodelta kun lähipiirissä on nyt niin monet pyöreät vuodet ja kesällä juhlitaan Ville poikamme rippijuhliakin :)
      Vappusuunnitelmat täälläkin muuttuvat grillailujen suhteen jos sataa kaatamalla vettä/räntää mitä lupailevat...sisätiloissa ja takkaan tuli sitten ;)
      Mukavaa viikkoa sinulle >3

      Poista
  10. Olipas teillä juhlia!
    Vappuna olisi tarkoitus juhlia kavereilla isolla suomalaispoppoolla!
    Grilli-allasbileet siis tiedossa! =)

    Mukavaa viikonjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuullostaa vappunne siellä <3 Kivaa keskiviikko aamua sinne päin, täällä alkoi huonoissa merkeissä sillä olen kipeä :(

      Poista
  11. Kivoja juttuja, juhlia ja matkaakin pukkaa. Minä kävin syömässä Santa Fessä ennen pääsiäistä, olipa hyvä ruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea mukavaa tiedossa toukokuullekin täällä :) Santa Fessä on tosi hyvää ruokaa kyllä :)Maistuu aina :)

      Poista
  12. Vappuna meinataan avata grillikausi jos ei tuota lunta pyrytä. Laitellaan lapsille vappua huoneisiin, syödään munkkeja ym. kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ettei sentään lunta enää tule, vaikka sekin olisi tänä keväänä mahdollista :) Mukavaa vapun odotusta <3

      Poista
  13. Ihanalta näyttää tuo asukokonaisuus♥ Mukava että on tuollaisia ystäviä ja juhlahetkiä..Hyvät ystävät ovat kyllä kallisarvoisia aarteita!!! Kiva kun on jotain noin mukavaa odotettavaa..ihan vaan hetki ja olettekin jo matkalla kohti uusia seikkailuja/kokemuksia!! ja tuo New York on kyllä varmasti kokemuksen arvoinen paikka voi vaan kuvitella mitä kaikkea siellä pääseekään näkemään!!♥

    VastaaPoista

Hei mukavaa kun löysit blogiin, tervetuloa uudestaan pian <3