keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Toukokuun tohinat

Niin sitä vaan toukokuussakin on kuitenkin taas ehtinyt tapahtua ja tehdä vaikka mitä...kuukausi käynnistyi tolla matto villityksellä, aika hyvä saldo että kuukaudessa tein 3 mattoa 😀


Toukokuussa ilmestyi ihanat lämpöiset päivät ja auringonpaiste ensimmäiselle viikonlopulle jolloin haravoinkin pihaa ja tein vähän suunnitelmia taas pihan suhteen että mitä kivaa keksisinkään, kasvihuoneeseen mietin myös kasvatettavia juttuja...siellä on muuten nyt kukkakaalia, pillisipulia,kesäkurpitsaa,basilikaa...kaikki sellaisia siemeniä jotka sai laittaa suoraan multaan nyt sit jännätään alkaako mikään kasvamaan 🌱


Toukokuussa juhlittiin äitienpäivää 💖iHANAA on olla äiti ja kävimme minunkin äitiäni onnittelemassa äitienpäivänä 💖


Joka kevät taitaa toistua tämä ajatus....nimittäin sisustusinnosta ja kodin laitosta!Taas tänäkin vuonna pähkäilin että nyt en kyllä muuta kotimme sisustusta tai järjestystä mutta sitten jo huomaankin pyörtäneeni puheet ja olevani siirtämässä huonekaluja tai tekemässä jotakin sisustusideaa todeksi 😂No tälläinen mä vaan oon 😍


Eräänä toukokuisena sunnuntaina pyysin siskoni hänen miehensä kanssa meillä iltakahville/teelle ja samalla seuraamaan Suomen pronssipeliä ja mietinkin että mitä keksisin tarjoilla, kesä alkoi makeilla mansikka&vaahtokarkki&ananasvartailla 😋

'

Löysin Jotexin sivuilta tuon ruokapöydän alle tulleen maton, ihailin sitä jo viime vuonna ja silloin jäin jahkaamaan ja eihän tuota väriä ja kokoa enää ollut kun olisin tilannut.Onneksi taitaa olla niin suosikki että sitä tuli tänäkin keväänä myyntiin ja nyt mä sen sitten sain 💜


Ja kuukauden päätteeksi kun kaikki matot oli tehty niin keksin tehdä bloggailu nurkkauksen ihan uuden näköiseksi, vanha ompelukonepöytä sai jaloilleen uuden elämän ja sitten vain pöytälevy ja valkoista maalia pintaan, tykkään tykkään tykkään 💜



TOUKOKUUHUN mahtui paljon tohinaa kotona niin sisällä kuin ulkonakin ja elämää arjessa ja viikonlopun "tähtihetkissä",loppukuusta kävi köpelösti kun poika sai käteensä kipsin(harmistus)mutta onneksi lapsilla nuo luut luutuu niin nopeasti että täytyy toivoa ettei koko kesää mene kipsi kädessä....Tänään on rakkaan husbandokseni 40v syntymäpäivä joten toukokuu päätetään juhlahumuun ja jännityksellä jäämme odottamaan mitä kesäkuu tuokaan tullessaan 😊

HEI HEI TOUKOKUU JA TERVETULOA IHANA KESÄKUU 💝

⭐ HAPPYSTARHOME ⭐








28 kommenttia:

  1. Toukokuu on kyllä mennyt hujauksessa. Noi sun matot on niin upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että nykyään kaikki kuukaudet menevät hujauksessa ❤️ Mä niin luulin että noi 3 mattoa riittäisi mutta pitää mun vielä yksi pieni tehdä tyttöjen vessaan 😁

      Poista
  2. Oikein mukavaa kesäkuutakin :) kiva toukokuu ollut teillä ja mä tykkään kovasti noista sun matoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️Aurinkoista kesäkuuta sinulle myös ❤️

      Poista
  3. Ihanaa kesäkuun alkua sinulle! 😎

    VastaaPoista
  4. Sinulla on todellakin ollut touhukas toukokuu!
    Aurinkoista kesäkuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahtui touhuja toukokuuhun ja kesäkuukin käynnistyy samoissa merkeissä ❤️Aurinkoista kesäkuuta ❤️

      Poista
  5. Toukokuu meni kyllä nopsaa.
    Kiva, kun lapsilla alkaa kesäloma.
    Hyvää illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäloma on aina niin odotettu ❤️Nyt nautitaan kesästä ❤️Mukavaa kesäkuuta sinulle ❤️

      Poista
  6. Olipa toukokuu sinulla monen moista tohinaa. Olet jaksanut tehdä monta mattoa virkkaamalla.
    Viikonlopulla meilläkin on parit juhlat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista hulinaa jospa kesäkuu vähän rauhallisempi 🤣 Kivaa kesäkuuta ❤️

      Poista
  7. No melkoista kiirusta on pitänyt. Muutkin ovat kehuneet mattojasi, minä olen samaa mieltä. Matot ovat kodikkaita ja upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo matot on kyllä kivasti onnistuneet 😁 Josko vielä tyttöjen vessaan tekisin 🤣 Mukavaa kesäkuuta ❤️

      Poista
  8. Mukavan touhukas kuukausi!Nuo matot on kyllä niin kivoja ja uusi bloggausnurkkaus!Terkkuja vaan täältä sohvannurkasta;) Ei oo bloggaustilasta tietoakaan, heh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkkuja takas sohvan pohjalle,sieltä on hyvä myös bloggailla ❤️Kiva kesäkuuta ❤️

      Poista
  9. Kiva toukokuu ja olen aivan myyty noista matoista <3 Kivaa loppuviikkoa sinulle ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️Mitähän kesäkuu tuo tullessaan ❤️Aurinkoista kesäkuuta ❤️

      Poista
  10. Touhukas toukokuu on ollut Sinulla ☺
    Kivaa kesäkuun alkua Elina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuu onkin varmaan sitten leppoinen 😁❤️ Mukavaa viikonloppua ❤️

      Poista
  11. Niin paljon mahtunut yhteen kuukauteen mukavia juttuja♥ Nuo sinun tekemät matot ovat aivan upeita♥ Se on niin mukava fiilis kun itse tekee ja saa juuri itselle mieleisen:))Oikein mukavaa alkanutta kesäkuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja kun on oma koti jota voi laittaa oman mieltymyksen mukaan 😁Meillä tää sisustelu kun toimii niin että minä visioin ja rakas husbandos toteuttaa ❤️😍 Ihanaa viikonloppua ❤️

      Poista
  12. Oletpa sinä ollut ahkera mattojen tekijä.Luulisi, että on kovaa käsille noiden virkkaaminen. Mutta lopputuloshan se palkitsee. Kyllä kevät on sellaista aikaa, että pitää sisustella ahkeraan. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On välillä ollut ranteet ja hartiat jumissa noita virkatessa mutta kyllä lopptulos palkitsi uurastuksen 😁Mukavaa kesäkuun alkua ❤️

      Poista
  13. Ihana kooste toukokuusta, paljon mukavia hetkiä sinulla onkin siihen mahtunut! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä koosteet on mukava tehdä,näistä itsekin vasta tajuaa miten paljon tulee kuukaudessa tehtyä 😁Mukavaa kesäkuun alkua ❤️

      Poista
  14. Tuntuu, että koko kevät on mennyt hujauksessa - tohinaa on ollut täälläkin suuntaa :) Just havahduin, että juhannuskin jo kolkuttelee ovella. Miten tää aika aina rientää tätä vauhtia :) Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas tuttua 😁Minäkin rupesin tuossa miettimään juhannuksen viettoa kun tajusin että sehän on tässä kuussa 😁Mukavaa kesäkuun alkua 😁☀️

      Poista

Hei mukavaa kun löysit blogiin, tervetuloa uudestaan pian <3