tiistai 6. kesäkuuta 2017

New York lomamatka

Niin vaan viikon matka New Yorkissa on nyt takana, viime maanantaina lähdettiin matkaan ja nyt tulimme kotiin....väsynyt mutta onnellinen perhe palasi takaisin 💖

Nähtävää, koettavaa tuossa kaupungissa oli vaikka kuinka paljon ja ei lähellekkään kaikkiin nähtävyyksiin edes ehditty mennä ja hyvä niin koska olimme lomalla emmekä halunnut liian kiireistä aikataulua menemisien suhteen 😀



Kuvia napsin aina kun muistin yleensä vasta jälkikäteen että ai niin tuosta piti ottaa kuva ja tuosta, ja mieheni kännykällä napsin nää parhaimmat kuvat, omalla kännykälläni tulee niin surkeita kuvia ettei niistä ole mihinkään...

Ruoka yllätti että olikin kalliimpaa mitä jotenkin ajatteli, ja olin kuullut parilta kaverilta esim että hodarit maksaa siellä 1 dollarin,meidän hodarit maksoi 3 dollaria/kpl 😀Nälkää ei nähnyt kyllä koko reissun aikana, aamupalat kävimme syömässä milloin missäkin Time Squarella olevissa diner paikoissa,helppoa oli lähteä aamuisin ensin aamupalalle ja sitten miettimään viimeistään päivän kulkua....metrolla liikkuminen tuli tutustuksi viikon aikana myös 💗



ÖÖ mä en muuten varmaan ole koskaan aikaisemmin ostanut näin paljon kaikkea vaatetta, ja muuta ostettavaa mitä nyt ostin New Yorkista, ihan yllätyin kuin matkalaukku olikin aikast painava kotiin päin lähtiessä 😀Mä teenkin postauksen yhdestä ihanasta sisustusjutusta jonka bongasin ihan sattumalta eräästä kaupasta...



Meidän loman aikana säät suosi, melkein joka päivä oli aurinkoinen ja iltapäivisin oli jo parina päivänä ihan liian kuuma...Kun aurinko paistoi ja oli lämmintä innostuimme lähtemään eläintarhaan,siellä olikin mukava nähdä eläimiä joita ei Suomessa esiinny ollenkaan.Samalla reissuilla kävelimme Central Parkissa joka onkin todella kaunis paikka ja ihanasti olikin niin aurinkoisena päivänä ihmisiä piknikeillä ja viettämässä hellepäivää nurmikoilla...Minut yllätti tuo vihreys mikä oli New Yorkissa, sillä olin jotenkin niin ajatellut että on vain pilvenpiirtäjää vieri viereen ettei siellä mikään kasva tai sinne ole mitään istutettu...väärässä olin 😁


Ja sitten kun eletään jo onneksi tätä 2000 lukua hyvää matkaa niin hotellihuoneessa sitten netistä metsästin juustokakku puotia läheltä hotelliamme, tais muuten olla virhe.Mä en ole eläissäni syönyt niin hyviä juustokakkuja mitä nyt täällä lomalla sain syödä, hih hih hieman hymyilyttää että tuollainen yksi pala sujahti tälläiselle sokerihiirelle tuosta vaan,vaikka aika täyttävää olikin.Suosikki lemppari juustokakkuni oli hotellin alakerrasta olevasta kaupasta ostettu mustikka juustokakun pala 😀😋


Paljon olisi kerrottavaa ja kohteista voisikin kertoa enemmänkin mutta tässä tälläinen pintaraapaisu meidän lomasta ja ihan parasta oli juhlia mieheni 40v syntymäpäiviä tuolla reissulla myös 💝Onnea 40 v johdosta miehelleni, jos satut käydä lukemassa vaimosi postausta 😍💝


Kotiin on aina ihana palata 💝Aikaero väsymystä on mutta onneksi saadaan vielä huominen me vanhemmat levätä ja sitten torstaina taas työt kutsuvatkin, lapset saavat alkaa viettämään ansaittuja kesälomiaan....10 viikkoa 💝Ihanaa lomaa 😍

Minä joka aina höyryän joka paikkaan koko ajan tajusin juuri kotiin palatessa että hei minähän en ole viikkoon pessyt pyykkiä,tehnyt ruokaa tai vaihtanut järjestystä 😂Huomenna saadaan uusi sohva joten tiedossa onkin loppuviikoksi ihanaa tuttua puuhaa minulle, oman kodin sisustelua 😀

Reissussa en ehtinyt teidän muiden blogeissa käymään mutta huomenna kun olen energinen oma itseni jälleen niin minäpä käyn kurkkaamassa mitä teille muille kuuluu 💖

AURINKOISTA KESÄKUUN ALKUA KAIKILLE 💜🌞

⭐ HAPPYSTARHOME ⭐





24 kommenttia:

  1. Oih, onpa teillä ollut upea lomareissu ☺
    Mukavaa kotiinpaluuta ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli upea viikko ❤️ Mahtava kokemus ❤️Ja kiva ylläri että täälläkin oli aurinko odottamassa 😍

      Poista
  2. Ihana lomareissu teillä ollut! Tervetuloa kotiin.
    Ps. Kiva nähdä uusi sohvasi...
    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Minäkin odotan sohvaa niin kovasti kun tuo entinen on jo jotenkin niin käytetty,vaikka hyvässä kunnossa vielä onkin 😁Täytyy tehdä postaus kun saan huonekalut paikoilleen ❤️Kivaa keskiviikkoa ❤️

      Poista
  3. Hieno reissu ja varmasti paljon nähtävää. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä joka päivä oli katseltavaa ja kaikkea ei ehditty nähdä mitä olisi voinut,ehkä menemme sinne joskus toiste ❤️Aurinkoista keskiviikkoa ❤️

      Poista
  4. Onpa hieno reissu ollut!
    Tuolla joskus haluaisin itsekin käydä :)

    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli huikea matka ja ehkä mieheni muistaa 40v syntymäpäivänsä kun ne päästiin tuolla juhlimaan 🤣😁 kivaa keskiviikkoa ❤️

      Poista
  5. On teillä ollut upea matka!
    Varmasti on ollut paljon nähtävää!

    Hyvää keskiviikkoa!☀️😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä New Yorkissa koettavaa ja nähtävää riittää ❤️ Vaatteita ostettiin aika paljon koko perhe ja nähtävyyksiä nähtiin ❤️Mukavaa keskiviikkoa ❤️

      Poista
  6. Ihan mahtava reissu teillä ja hienoa, että säätkin suosi. Jenkkilä on kyllä shoppailijan paratiisi ja vielä halvalla saa vaikka mitä. Koittakaahan toipua aikaerosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kyllä niin paljon shoppailu mahdollisuuksia ja kauppakeskuskukset niin isoja et tuntui jo vähä puuduttavalta kiertää koko päivä 🤣🤣🤣mut halvalla tosiaan saatiin koko perheelle vaatteita paljon ❤️Tänään on työpäivä,eiköhän tästä pikku hiljaa ala toipumaan ❤️

      Poista
  7. Minä en ole koskaan käynyt Amerikassa. Reissunne kuulosti mielenkiintoiselta. Koti sai olla hetken rauhassa ja levätä, mutta pian jo varmaan mööpelit vaihtavat paikkaa. Sitä me kanssakulkijasi täällä jo odotamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosiaan kotonamme ei tapahtunut reilu viikkoon mitään 🤣Kotiinpaluun jälkeen taitaa taas tapahtua 😍 Kivaa torstaita ❤️

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Olihan kyllä tosiaan aikamoinen kokemus tuo reissu <3

      Poista
  9. Mukavia reissukuvia mukavalta reissulta :)

    VastaaPoista
  10. New Yorkissa en ole käynyt, mutta muualla Amerikassa. Ruoka ainakin on kallista Miamissa, aamupala maksoi yhdessä paikkaa kahdelle aikuiselle ja lapselle 75dollaria. Sitten kuitissa oli vielä summa tipistä, eli tuohon 9dollaria vielä tippiä. Ja enemmänkin sai antaa max22%. Ihan käsittämätön summa. Kahvi maksoi 4 dollaria ja lapsen jogurtti samoin. Sen mitä meidän kaupasta saa 50 sentillä. Matkalla aina oppii uutta ja näkee elämää myös miten muualla on.Jet lagissa onkin selvitytymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo New Yorkissakin ruoka oli kallista ainakin ihan siinä keskustan tuntumassa...Noita tippejä mekin laskettiin osaan paikkaan, osaan oli laskuun laitettu valmiiksi...Jet lag taitaa tuntua tämän viikon vielä :)Joko te olette palannut reissusta? :)

      Poista
  11. Voi ihanuus mitä kuvia ja mikä reissu varmasti onkaan takana♥ Upea kun saa tuollaisia kokemuksia ja koko perhe yhdessä...tuon kyllä lapsetkin muistavat aina♥ Maailmassa olisi niin paljon upeita paikkoja joissa käydä..Tuo NY on kaikissa (mitä on vastaan tullut) netin Top10 kaupungeissa ollutkin mukana.

    VastaaPoista
  12. Kiva kuulla, että teillä oli onnistunut reissu!! Me kävimme vuoden vaihteessa pienen Amerikan rundin ja oli kyllä hienoa. Nykissä ehdimme olemaan neljä päivää, eikä se kyllä riittänyt mihinkään. Tuonne haluan mennä joskus vielä uudelleen, sen kolmannen kerran ;)

    VastaaPoista

Hei mukavaa kun löysit blogiin, tervetuloa uudestaan pian <3