torstai 27. heinäkuuta 2017

Hyvää huomenta vesi

Kaksi meidän perheen lemppari vesi ohjetta ajattelin nyt kertoa täällä blogin puolella 😀 aamu on mukava aloittaa lasillisella raikasta vetttä joka on maistettu esim mustikoilla ja limen siivuilla 😋


Tämä on ihanan raikas aamun aloitus juoma, piristää heti aamusta 💖

Lidlin pastakastike purkit on päässyt uusiokäyttöön meillä ja niistä on tullut näitä "vesilaseja" ja smoothie laseja 😀

Toinen meidän perheen suosikki vesi on mukavan kesä fiiliksen tuova, johon tulee vadelmia ja mintun lehtiä 😀



Ja laitanpa loppuun vielä pari kuvaa tuosta viime viikonloppuna maalatuista lasiovista joiden taakse nyt sitten kävin ostamassa ihan tavallisen pattereilla toimivan valosarjan ja onkin mukavaa kun tuossa valosarjassa on ajastin joten ne syttyvät nyt joka ilta loistamaan Happystarhomessa 💜



Ja tarkka silmäiset saattoi tuosta ensimmäisestä kuvasta huomata että olohuoneessa piti vaihtaa järjestystä kun tajusin että meidän ruokapöytä on niin iso ettei sitä voi oikein muualla pitää kuin tuossa erkkeri ikkunoiden edessä, sillä kun olin siirtänyt pöydän tuonne meidän makuuhuoneen oven viereen ja eräänä päivänä istahdin huolimattomasti tuolille meinasin keikata itseni kumoon kun huomasin että olohuoneen ja keittiön lattian välissä onkin pieni kynnys....olisi vaarallista nyt kun juhlatkin tulossa jos tuo tapahtuisi jollekin meidän juhlavieraille...😁Kuvailenkin sitten taas miltä näyttää HAPPYSTARHOMESSA kun juhlat ohi 💖

MUKAVIA HEINÄKUUN VIIMEISIÄ PÄIVIÄ KAIKILLE, JA IHANA ELOKUU JO KOLKUTTAAKIN OVEEN PIAN 💝


                         ⭐ HAPPYSTARHOME ⭐

34 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, kesäjuomat näytti hyviltä ja raikkailta♥ Nuo tähtiovet ovat kyllä upeat!! Mukavaa juhlaviikonloppua ja Kaunista kesäpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä juomilla herää mukavasti tälläiseen aurinkoiseen torstai päivää kuten tänään <3 Kivaa torstaita ja tulevaa viikonloppua myös Päden Pajan asukeille <3

      Poista
  2. Kommentoin edellistä postausta ovista, mutta nyt on juoman vuoro. Hyvä idea. Minä puristan myös sitruunaa veden joukkoon. Tästä sinun postauksestasi tulikin minulle idea omaan blogiini. Minulla on jossain vuosia vanha sitruunajuoma ohje. Pitää kaivaa esille ja lisää se seuraavaan postaukseen. Jos vaikka tulisi lämmintä.Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruunajuoma kuullostaakin hyvältä, tulenkin nappaamaan ohjeen kun kirjoitat sen blogiisi <3

      Poista
  3. Todella kauniit nuo ovet ja kyllä pikkuhiljaa alkaa hämärtää ja voi asetella niitä tunnelmavaloja päälle. Olisi hyvä kun tulisi juotua enemmän vettä joten pitääkin kokeilla maustaa sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä nää kesäillat jo alkaa vähän hämärtää joten ekat valot jo viritetty täällä, eiköhän kohta kynttilätkin jo syty ;) Vettä pitäis itsekin juoda enemmän päivän aikana, nää on kivan raikkaat aamun aloitus vedet :)

      Poista
  4. Itsetehdyt makuveset ovat parhaita...eikä tarvitse kaupasta raahata kotiin....eikä maksaa maltaita..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on totta ja saa vielä just sellaista mistä itse tykkää :)

      Poista
  5. Aijai nam tätä tulisi tehä useamminkin, edes vaikka sitruunan paloilla. :) Sain sellaisen infuserin miten lie kirjoitetaan, jonne laitetaan marjat/hedelmät jne. ja sitten niiden maku sieltä siivilöityy veteen, hitsinplitsi kertaakaan en ole käyttänyt.

    Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mä en edes tiedä tommosta konetta :) kuullosta kyl kokeilun arvoiselta, kokeilleppa sitä :)

      Poista
  6. Maistuupa varmaan hyviltä nuo juomat. Itse laitan joskus sitruunaa vedenjoukkoon.
    Valot onkin kivat tuossa ovessa. Nyt alkaakin illat jo kivasti hämärtyä ja saa taas tunnelmoida erilaisilla valoilla ja kynttilöillä.
    Mukavaa torstaita sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavat vesiyhdistelmät kyllä on, lime tuon mustikan kanssa loi aika kivan makuvivahteen suuhun :) Täällä sitä tunnelmoidaan torstai iltaa valosarjan loistaessa ovissa :)

      Poista
  7. Täytyiskin kokeilla itse maustettua vettä, minun tulee nimittäin juotua aina ihan liian vähän. Muistaiskohan sitä paremmin :D Kivan näköinen ovi valoineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tälläiset makuvedet ehkä saisi juomaan vettä enemmän....kesän hellepäivänä varmaan maistuis myös jääpalojen kanssa :)

      Poista
  8. Onpas hyvä idea laittaa muutakin kuin sitruunaviipaleita!Terkkuja terassilta,aamupalan söin ulkona ja katson,että ei kai taas ala pilviä keräämään.Harvoin pystyy terassilla olemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on kyllä täällä ollut kerrankin terassikeli :) Toivottavasti sielläkään ei ne pilvet kerääntynyt :)

      Poista
  9. Kivoja erilaisia makuvesiä, kiitos vaan Elina ohjeista.
    Nuo ovet on kyllä tosi kivat, tekisin varmaan itsekkin jos olis lasi ovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos haluat kokeilla hyvän aamun vettä :) Joo noi ovet on kyllä kivat mutta nyt kun maalasin niin tykkään vielä enemmän,alkuperäisenä jotenkin eivät päässeet oikeuksiinsa :)

      Poista
  10. Kivoja kesäjuomia ja tähdet näyttää oikein ihanilta💛😊Ikimuistoisia juhlia☀️☀️⚘⚘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Täällä alkaa pikkuhiljaa juhla valmistelut käynnistymään täysillä :):):) Onneksi on vielä sunnuntaihin kuitenkin aikaa :)

      Poista
  11. Hyvältä näyttää ja maistuu.Itse juon vettä aamulla ekasi ja voisipa sitä maustaa.Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen opetellut nyt sen että aamulla ensimmäiseksi juon lasin vettä ja usein sitruunalla olen sitä maustanut mutta nämä antaa kivaa vaihtelua :)

      Poista
  12. Vesilasi on minunkin aamun aloitus! Itse pidän vesikannua aina pöydällä ja juon 'happuvettä',enkä siis kylmää vettä.
    Nuo vesivariaatiot on varmasti hyviä ja varmasti kokeilen!
    Todella kodikas tuo tähtiovi!
    Ihanaa loppuviikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on vesipullo keittiön pöydällä josta tulee keittiössä häärätessä juotua mutta nyt jotenkin kuitenkin paljon vähemmän...täytyy taas ryhdistäytyä tässä asiassa :)

      Poista
  13. Varmasti tosi hyviä nuo makuvedet! Kauniit ja tunnelmalliset nuo valot lasiovien takana. Kesäistä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää noi vedet, kannulliset meni tämän päivän aikana :) lapset tykkäsivät kovasti tuosta vadelma-minttu yhdistelmästä :)

      Poista
  14. Hyvä idea nuo juomalasit. Valosarja on aivan mainio täydentämään ovea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo uusiokäyttöön pääsivät kun olivat niin hyvän kokoiset ja tuntuiset käteen :) Valosarja onkin nyt ollut iltaisin päällä, luo tunnelmaa <3Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  15. Mä juon aika paljon vettä päivässä. Vois maustaa välillä.
    Kivan näköinen toi ovi valoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon opetellut juomaan vettä ja välillä kun niitä vesiä maustaa niin sit taas normi vesikin maistuu <3 Kivaa viikonloppua <3

      Poista
  16. Vesi, elämän alku!
    Ihanat kierrätyslasit!

    Kauniita kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne ❤️Tänään täällä onkin juhlapäivä poikamme pääsee ripille 😍

      Poista
  17. oi, pitääkin tuunata vettä heti huomenna. Ja yrittää muistaa juoda sitä! Kiitos kommentistasi blogiini, sullakin ihania ja kotoisia kuvia täällä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuunattu vesi menee jotenkin paremmin itselläkin alas ja tälläisellä vedellä päivän mielellään aloittaakin :) Blogiisi oli ihana löytää ja jäänkin seurailemaan sitä <3

      Poista

Hei mukavaa kun löysit blogiin, tervetuloa uudestaan pian <3